Jo perunkirjoitusvaiheessa on tärkeä huomioida metsävarallisuuden erityispiirteet. Oikeilla toimenpiteillä perikunnan metsänomistajuuteen saadaan toimivuutta, taloudellisuutta ja sopuisuutta.
On mahdollista, että perintönä saadut metsätilat on arvostettu perukirjaan virheellisesti ja verottaja on hyväksynyt perukirjassa käytetyt metsätilojen arvot. Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että perukirjassa käytetty metsätilan arvo on liian pieni verrattuna siihen arvoon,...
Jos perintönä on saatu metsää ja halutaan pysyä yhteisomistuksessa on metsät taloudellisesta, toiminnallisesta ja sopuisuuden näkökulmasta järkevä muuttaa yhtymäksi. Perikunnan metsien yhtymämuutos tehdään perinnönjakokirjalla. Yhtymämuutos voidaan toteuttaa myös pelkästään metsien osalta. Lisäksi on järkevää laatia...
Metsänomistajuuden tavoitteet asetetaan metsänomistajuuden taitekohdissa, kuten hiljalleen perintötilanteen jälkeen tai muun omistusjärjestelyn yhteydessä. Tavoitteiden asettamisen jälkeen onkin aika määrittää keinot tavoitteiden saavuttamiseksi käytännössä. Kun metsä tulee perintönä mietitään ensin peruskysymyksiä, kuten halutaanko yhteisomista vai ei....
Metsät siirtyvät usein perinnön kautta perillisille. Perintömetsänomistajuuden alkuvaiheessa kaikilla perillisillä on tärkeää miettiä metsänomistajuudelle asettamia tavoitteita. Yksi tärkeä kysymys on se, halutaanko yhteisomistusta vai ei. Silloin kun perilliset haluavat pysyä yhteisomistuksessa tehdään tarvittavat omistusjärjestelyt, jotka...
Perunkirjoitus on järjestettävä kun henkilö kuolee Suomessa. Perunkirjoitustilaisuudessa laaditaan perukirja. Perukirjaan luetteloidaan vainajan varallisuus ja velat. Perunkirjoitustilaisuus on pidettävä kolmen kuukauden sisällä henkilön kuolemasta, tarvittaessa tähän saa lisäaikaa verottajalta. Perunkirjoitustilaisuuden järjestämisestä on vastuussa se henkilö,...
Perikuntien metsänomistajuuteen liittyy paljon asioita. Nämä asiat voidaan ajatella ketjuksi, jossa jokainen asia on yksi ketjun lenkki. Ketju katkeaa usein heikoimman lenkin kohdalta! Näitä ketjun lenkkejä metsänomistajaperikunnassa ovat esimerkiksi, perunkirjoitus, metsien huomioiminen perukirjassa, metsätila-arvio, perikunnan...
Metsänomistajajuus alkaa perinnön kautta yllättäen. Heti alkuvuosina on hyvä laittaa hautumaan se, miten perikunnan metsänomistajuus saadaan järjestettyä toimivaksi ja taloudellisesti järkeväksi kokonaisuudeksi. Perunkirjoitusvaiheessa on vaarana, että metsäasioita ei huomioida kokonaisuutena: jolloin metsäasiat joko alkavat elämään...